Haluan kuvauksen kautta välittää eteenpäin välittämistä ja aitoa kohtaamista. Tahdon vangita kuviin upeat tunteet ja sen matkan, jonka sinä tai te olette tehneet, tai joka on vielä edessä.
Tämä pätee kaikissa kuvauksissani, oli kyse sitten bouduoir-, perhe-, newborn-, henkilö-, odotus- tai synnytyskuvaus.
Kuvaajana olen sensitiivinen ja vahvuuteni on tuoda kuvaustilanteisiin rentoutta. Tarvittaessa ohjaan kuvattavia lempeän luontevasti. Vältän kuvauksissani varsinaisia "poseerauksia" ja muistutan aina, että kuvattavaksi tuleminen ei vaadi sinulta MITÄÄN erityisosaamista. Sinä saavut paikalle, minä hoidan loput.
Erityisen rakkaita hetkiä itselleni ovar ne hetket, jolloin näytän kuvattaville kameran näytöltä muutamia ensimmäisiä kuvia, ja hän näkee itsensä aivan uusin silmin. Siinä on sitä jotain upeaa. Se on voimaannuttavaa, kaunista ja niin kauas kantavaa voimaa. Tämän vuoksi kuvattavaksi tullessa korostan aina, että kuvauspalvelu on kokonaisuus. Ei vain ne kauniit tai kivat kuvat. Se on ne tunteet, kokemus kuvattavana olemisesta, se on keskustelut kuvauksen lomassa, se on yhteistä aikaa itsensä tai perheensä kanssa. Se on ikuistettava kokemus. Kaiken kruununa on ikuinen muisto kuvien muodossa, muistot joihin voit konkreettisesti palata kuvien avulla.