S I L V I A S V I S U A L S
Kuvaajan työn olen aloittanut virallisesti vuonna 2021, kun uudessa elämäntilanteessa pohdin, kuinka voisin toteuttaa itseäni ollessani lapsen kanssa kotona.
Valokuvaus on ollut vuosien ajan harrastus, mutta tultuani siihen ikään kun ystävät rupesivat perustamaan perheitä, innostuin heidän kuvaamisestaan, odotuksen ja uuden tulokkaan ikuistamisesta. Lopputuloksena olen nyt tässä: sinä luet valokuvausyritykseni sivuja.
Nimeni on siis Silvia Salakka, olen syntynyt 1992 Tallinnassa ja muuttanut Suomeen pienenä lapsena.
Tarinani on kirjava ja pitää sisällään onnellista lapsuutta, suorittavaa nuoruutta ja aikuisuuden alun jossa olen saanut kokea intohimoista yrittäjyyden alkutaipaletta, kipuilua työelämän kanssa, identiteettikriisin, masennuksen ja väsymyksen.
Kaikkea on värittänyt aina usko itseäni suurempaan, ilo pienistä asioista ja siihen että "kaikella on tarkoituksensa". Sekä huono huumori, se on pakko mainita.
Olen tehnyt pitkän uran liikunnan ja hyvinvoinnin parissa. Kun tulin pitkähkön odottamisen jälkeen raskaaksi vuonna 2018, olin kirjaimellisesti uuden edessä, mutta en silloin edes tiennyt kuinka suuresti. Raskausaikamme oli maailman ihaninta ja samalla myös itseeni tutustumista uudelleen. Tässä muutoksen keskellä minua auttoi ehdottoman paljon se, että kävin itse kuvattavana useampaan otteeseen raskausaikana. Tästä uskon oman rakkauteni odotuskuvia ja synnytyskuvia kohtaan johtuvan.
Lapsen syntymä oli itselleni kaikin puolin upea kokemus. Silloin puolison seura ja sairaalan henkilökunta oli kaikki mitä tarvitsin. Kuitenkin epänormaali ja epäreilu äitiyteen kasvu yllätti, kun lapsella ei ollutkaan kaikki hyvin. Nykyään elämme arkea, jossa olen myös lapseni omaishoitaja.
Tarinaan liittyy toki paljon muutakin mutta tässä ne "pääkohdat".
Kaikkien näiden kokemusten myötä oma rakkauteni tunteen vangitsemiseen valokuvissa/videoissa kiteytyi alkuvuodesta 2021.
Ajatus työstä valkuvaajan syntyi, kun kannustin ystävääni raskauskuvaukseen, mikä poiki myös lisää yhteydenottoja.
Uskon, että kaikella on tarkoitus. Ajattelen myös, että kun me ihmiset emme osaa valita suuntaa, se meille kannetaan eteen. Kuvaustyössä koen näin. Minut tuotiin tämän työn eteen. Sen takia kädet syyhyävät kameralle päin aina kun jotain suurta tai pientä on elämässä tapahtumassa. Sillä pienestäkin voi tulla suuria muistoja, ja kuinka ne muistot syventyvätkään kun tunne palaa kehoon kerta toisensa jälkeen kuviin palatessa.
Kuvat minusta: Siiri Järvinen